"Mitä sä vielä valvot?"
"Emmä kans tiedä.. Just pohdin ihan samaa"
Nii, mitä mä vielä valvon? Muahan väsyttääkin ihan kamalasti. Mua ei vaan nukuta. Kaikki asiat heittää taas ihan volttia ja kuperkeikkaa mun pään sisällä, niin vaikea tässä on yrittää nukahtaa. Jotenkin kummassa mä onnistun aina sotkemaan asiani - just silloin kun tuntuis menevän hyvin! Ehkä se on jokin alitajuntainen pelko mulla, minkä mä vahingossa aina toteutan..

Pienen ihmisen
suuret askeleet;
suuressa maailmassa
niin kovin pienet.

Ahdistavaa, kun ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tietäisinpä edes mitä mun elämään kuuluu kahden kuukauden kuluttua! Mitä mä teen mun elämälleni, mihin saakka mun siivet kantaa? Mulla on niin paljon unelmia, mutta mä pelkään etten mä osaa toteuttaa niitä. Ei niitä kukaan muukaan tule toteuttamaan - sen mä olen oppinut.
Ristiriitaista miten onnelliselta ja samalla onnettomalta musta tuntuu. Mä olen niin järjettömän onnellinen joistakin asioista, kuten meidän muutosta ja siitä että meille tulee pieni karvainen perheenlisäys ja siitä, että mä olen todella kohta vapaa lähtemään minne haluan... ja sit taas mut valtaa täydellinen epätoivo. Epätoivo siitä, että mitä jos mä en löydäkään reittiäni maailmalle. Mitä jos mä en uskallakaan lähteä kauas kotoa, jos mä en jaksakaan panostaa näitä paria viimeistä kuukautta kouluun? Mitä jos Se ei suostukaan selvittämään mun kanssa asioita?

Huomenna mä sitten saankin ihmetellä omaa järjenjuoksuani taas: miksi mä jonkun blogin perustin? No, ehkä siksi etten tämän aikakauden lapsena jaksa kirjoittaa enää paperiseen päiväkirjaan. Kenties tästä tulee nyt mun oma vuodatus-sivuni. En mä jaksa enää padota kaikkea sekavuutta sisällänikä, enkä toisaalta jaksa toistella samoja asioita ystävillenikään - ei ne sillä toistelulla ole tähänkään päivään mennessä auenneet.

Enrique Iglesias - Heroe
Si pudiera ser tu heroe
Si pudiera ser tu Dios
que salvarte a ti mil veces
puede ser mi salvacion