Elokuussa muutan ulkomaille. Tarkalleen ottaen Espanjaan. Mukanani muuttavat kaksi lähintä ystävääni; haluamme kaikki hieman etäisyyttä elämäämme kotikaupungissamme. Janoamme uusia kokemuksia ja uusia ihmisiä elämäämme! Tästä lähtien blogini pääosassa varmaan tulee pyörimään ajatukseni ulkomaille muutosta ja elämästämme siellä. Voisin aloittaa esittelemällä seurueemme.

Tutustuimme toisiimme nuorina, epävarmoina yläasteikäisinä. Emme juurikaan viettäneet aikaa yhdessä ennen kuin vasta kolme vuotta sitten huomasimme yhteensopivuutemme. Kesä ennen lukiota muovasi meidät yhteen hyvin tiukasti ja tätä symbioosia on nyt sitten jatkunut tähän päivään saakka. Symbioosi on karistanut kaksi jäsentä tässä ajan saatossa, mutta meidän kolmen yhteys on ja pysyy. Mihin se sitten rakentuu? Raakaan rehellisyyteen.
Osaamme olla toisiamme kohtaan viileän vittumaisia, minkä jokainen meistä hyväksyy. Itsekkyys voi olla toisinaan käsin kosketeltavaa meidän keskuudessamme, mutta illan tullen saamme aina huomata kuinka paljon rakastamme toisiamme.

Minä ja S olemme Jiille sisaret, joita hänellä ei koskaan ole ollut. Viimeiset 1,5 vuotta (aika, jolloin olemme käyneet baareissa) olemme suorastaan lähes asuneet Jiin kotona. Hänen vanhempansa kohtelevat meitä lämpimästi ja ihmettelevät, jos emme ole viikonloppuna ainakin toisena yönä heillä.

J on meistä kaikkein ailahtelevin luonne. Hän on jo vuosia taistellut huonoa itsetuntoaan vastaan: hakenut ammattiapua, vihannut maailmaa, sulkeutunut kuoreensa.. Ja lopulta raottanut sisintään meille pikku hiljaa. Hän on kertonut syyt, miksei itse hyväksy omia vanhempiaan, miksei osaa ratkaista tilannetta entisen poikaystävänsä kanssa jne. Hän tietää, että me välitämme. Hän tietää meidän olevan tukena. Hän myös tietää saavansa kuulla meiltä juuri ne sanat, joita ei vielä uskalla edes itselleenkään myöntää.
Ensimmäiset kaksi vuotta, jotka liikuimme yhdessä, J oli meistä epäonnisin miessuhteissaan. Hän ei ikinä päässyt omaa ihastustaan pidemmälle. Hänet valtasi ahdistus ja ehkä pelkokin, eikä hän juuri luonut kummoisia ihmissuhteita miesten kanssa. Sitten hän tapasikin oman prinssinsä, jonka kanssa onnea kesti muutama viikko. J luovutti, koska koki suhteen liian hankalaksi. Kuukauden kuluttua J tahtoikin yrittää uudestaan - ja niin he yrittivät. Puoli vuotta he kestivät tasapainoilua riitelyn ja onnen välillä, kunnes tämä prinssi sanoi, ettei enää rakasta Jiitä. J murtui ja halusi tietenkin erota. Kahden viikon kuluttua prinssi itki Jiitä takaisin, mutta J ei enää luota prinssiinsä. Nyt - viimeiset 6 kuukautta - heidän välillään on ollut riitelyä ja seksisuhde.

S on porukan romantikko. S uskoo aitoon rakkauteen ja pyrkii elämässään juuri siihen. S:lle kahden ihmisen suhde on niin pyhä, ettei hän ikinä antaisi anteeksi, jos joku kolmas osapuoli tulisi sitä sotkemaan.
Hän on viileän tyyni persoona, mitä tulee hänen omaan henkilökohtaiseen elämäänsä.Ehti kulua kokonaiset kolme vuotta, ettei S kommentoinut ääneen yhtäkään miestä, joka hänen elämässään oli ollut. Hän ei kertonut perheensä historiasta mitään - kuunteli vain, kun me muut jaoimme synkkiä salaisuuksiamme.
Sitten S tapasi unelmiensa miehen. Hänetkin S salasi meiltä; saimme vahingossa tietää. Kun asia tuli julki, S oli kuin Naantalin aurinko. Hän alkoikin jakaa mietteitään tuosta miehestä meille. Hän kertoi heidän tapaamisistaan ja antoi ihastuksensa näkyä. Hän oli onnellinen. Kunnes mies muutti takaisin kotimaahansa tänä kesänä. Heidän suhteensa ehti kestää vain kaksi lyhyttä kuukautta, mutta he tiesivät koko ajan, mikä heitä odotti.. Miehen vaihtovuosi Suomessa loppuisi. Silti se oli järkytys, josta S avautui vain humalassa. Humalassa hän antoi minun nähdä kyyneleensä ja otti vastaan halaukseni.

Minä olen symbioosimme haaveilija. Minulla on suuria suunnitelmia ja intoa toteuttaa niitä, mutta taitoa puuttuu ja paljon. En saa itseäni liikkeelle, joten S ja J ovat minulle korvaamattomia - he potkivat minua ja tulevat mukaani toteuttamaan unelmiani, joista onkin nyt tullut yhteisiä.
Minun miesasiani ovat kaikkein sotkuisimmat. Aiemmin heittäydyin suhteeseen palavasti mukaan hetkeäkään miettimättä, mutta päädyinkin saamaan jääkylmää vettä niskaani. Äkkiä sitä lieskat sammuvat ja jäljelle jää vai tumma savu. Monen pettymykseni jälkeen voinen nyt todeta olevani kyyninen. Minusta on tullut tuo kylmän veden paloposti, minä olen se, joka tykkää leikkiä. Vaikka kuinka haluaisin aidon suhteen, kahden ihmisen välisen rakkaussuhteen, en osaa sellaista luoda. Heitän jutun leikiksi ja peliksi heti, kun huomaan jommassa kummassa osapuolessa - minussa tai miehessä - aitoa tunnetta. En uskalla vapautua siinä määrin, että voisin luoda miehen kanssa jotakin yhteistä. Ei, ennemmin etsin heti seuraavana baari-iltana itselleni flirttailun kohteen, jonka kanssa pidän hauskaa tuon yhden illan ja seuraavana päivänä menetän aiemman miehen joko huonon omantuntoni ja paljastumiseni vuoksi. Sitten itken miehen vuoksi itseni uneen viikon-parin verran, kunnes bongaan taas uuden ihastuttavan tapauksen.
J totesi pari päivää sitten, että minusta on tullut Äijä. Monet miehet sanovat, etteivät voi vastustaa naiskauneutta - minä en voi vastustaa komeaa miestä, en sitten millään. Ihastun kyllä mieheen, mutta vain pintapuolisesti. En halua tutustua mieheen enempää - en halua selvittää hänen luonteestaan mitään. Tapaan miehen mielelläni pari kertaa ja sen jälkeen olen erittäin vaikeasti tavoitettava. Eikä kyse ole seksistä, ei enää. Nykypäivänä vaadin mieheltä enemmänkin kuin kauniit silmät tai seksikkäät hauislihakset mennäkseni sänkyyn hänen kanssaan. Minusta vain tuntuu siltä, etten saa otetta itsestäni, jos tunteeni miestä kohtaan ovat liian voimakkaat. Siksi pidänkin mielelläni takaovet auki - eli usemman miehen kerrallaan kierroksessa. Saatan tapailla 2-3 miestä samoihin aikoihin enkä edes tunne huonoa omaatuntoa. Pitäisikö minun tuntea? Jos suhteesta ei ole sovittu, koen etten ole tilivelvollinen. Melko usein vain käy ilmi, että mies oli eri mieltä...

Olemme kaikki kolme täydellisen erilaisia persoonia keskenämme. Ulkopuolisten silmiin minä olen viileän itsevarma, S valloittavan hauska ja J ujo ja hiljainen. Todellisuudessa roolimme menevät toisinaan hyvinkin paljon sekaisin, mikä luo aina hauskoja kommelluksia elämäämme. Meidät tunnetaan yksikkönä. Jos meistä tietää yhden, tietää kaikki. Mihin ikinä meistä meneekään vain kaksi, ihmetellään missä kolmas on. Olemme kokeneet yhdessä paljon ja tulemme vielä kokemaankin.

Yksi "meidän kappaleistamme" on The Beatlesin With a Little Help from My Friends. Pätkä siitä..